torstai 25. toukokuuta 2017

Maailman parhaat lihapullat

Otsikko on melkoisen mahtipointtinen, mutta ei kuitenkaan valheellinen. Olen tehnyt lihapullia jo vuosien ajan samalla ohjeella, enkä ole kertaakaan epäonnistunut. Tämä ohje on peräisin vanhan työpaikkani toimistovaarilta. Vaarin lihapullat olivat erittäin maistuvia, ja koen olevani onnekas, kun sain ohjeen häneltä. Vaarin mukaan näiden salaisuus on matala paistolämpötila, jonka ansiosta lihapullista ei tule kuivia. Taikinaa ei myöskään pidä vaivata liikaa, jotta pullista ei tule liian tiiviitä.

lihapullat

Fodmap-ruokavalioon ei sovellu sipuli, ja siksi tein puolisen vuotta lihapullat eri ohjeella, enkä saanut kertaakaan kelvollista lopputulosta. Siitä turhautuneena kokeilin siivilöidä sipulikeitosta sipulin palat pois, ja käytin vain jauheen. Lopputulos oli hyvä, eikä oireita tullut. Tästä innostuneena uskaltauduin lisäämään taikinaan noin ruokalusikallisen myös sipulin paloja, eikä oireita tullut tälläkään kertaa. Mikäli siis noudatat fodmapia, suosittelen kokeilemaan pelkällä sipulikeiton jauheella, tai jos et oireile sipulille voimakkaasti, voit myös lisätä osan sipuleista.

Tästä ohjeesta mainion tekee myös se, että näihin ei tule kananmunaa. Olen käyttänyt pääasiassa Knorrin ranskalaista sipulikeittoa, eikä siinäkään ole kananmunaa (tosin keitto saattaa sisältää jäämiä). Näin ollen lihapullat sopivat myös kananmuna-allergisille. Vielä en ole testannut maidottomia lihapullia, mutta ajatuksenani on kokeilla Oatlyn iMat Fraichella. Uskoisin, että onnistuu hyvin niinkin. Olen toisinaan lisännyt taikinaan myös esimerkiksi aurajuustoa, fetaa tai yrttejä, ja pullista on tullut erinomaisia. Soveltaa siis voi, kunhan perustaikina on sama.

Taikina taipuu erittäin hyvin myös hampurilaispihveiksi. Paistoaikaa voi silloin lyhentää muutamalla minuutilla, ja pihvit voi maustaa oman maun mukaan voimakkaammin. Ohjeesta tulee noin 12 lihapullaa tai 6 pihviä.


Vaarin lihapullat

400 g naudan jauhelihaa
½ prk kermaviiliä
½ pss sipulikeittoa
1 tl soijakastiketta
ripaus mustapippuria
(1 tl savupaprikaa)

Sekoita lihapullataikinan ainekset, ja anna tekeytyä noin 10 minuuttia.
Tee isohkoja pullia ja paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.

Savupaprika on oma lisäykseni, joten lihapullat voi hyvin tehdä ilman sitä.

Välimeren lihapullapelti uuniin menossa

maanantai 22. toukokuuta 2017

Nyhtökauravoileipäkakku


Tein viime viikonloppuna voileipäkakkukokeilun Nyhtökaurasta. Nyhtökaura on yksi uusimmista kasviproteiinilähteistä. Olen testannut sitä muutaman kerran aiemmin, mutta hankalan saatavuuden vuoksi se on kuitenkin jäänyt vähälle käytölle. Nude Nyhtökaura voitti juuri tällä viikolla Vuoden suomalainen elintarvike -kilpailun, ja voiton jälkeen yrityksen johto ilmoitti, että Nyhtökauraa saa nyt koko Suomessa. Tämä kakku onkin siis erinomainen vaihtoehto vaikkapa lähestyviin kevään ja kesän juhliin.

Kasvisvaihtoehtona tämä kakku sopii monille. Nyhtökaurassa on myös proteiinia 30 g / 100 g, joten se on hiukan täyttävämpi kuin pelkistä kasviksista tehtynä. Rieskat tekevät voileipäkakusta kivalla tavalla erinäköisen kuin perinteisesti paahtoleivästä tehtynä, eikä niitä tarvitse kostuttaa ennen kakun kasaamista. Pidemmittä puheitta:

Kreikkalainen nyhtökauravoileipäkakku


1 pkt (315 g) Fazerin Rullarieskaa

Tomaattitäyte:
6 aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
½ pkt (125 g) Nyhtökaura nudea
150 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl kermaa
¼ puntti ruohosipulia
suolaa, mustapippuria, chiliä

Leikkaa aurinkokuivatut tomaatit ja hienonna ruohosipuli monitoimikoneeseen. Lisää tuorejuusto sekä kerma ja aja tasaiseksi seokseksi. Murustele Nyhtökaura kulhossa pienemmäksi ja sekoita tuorejuustoseoksen kanssa lusikalla tasaiseksi. Mausta makusi mukaan suolalla, pippurilla ja ripauksella chiliä.

Pestotäyte:
½ pkt (125 g) Nyhtökaura nudea
150 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl kermaa
2 rkl pestoa
suolaa, musta- ja valkopippuria

Sekoita tuorejuusto, kerma ja pesto keskenään. Murustele Nyhtökaura pienemmäksi ja lisää tuorejuustoseokseen. Sekoita tasaiseksi, ja mausta makusi mukaan suolalla ja pippurilla.

Fetatäyte:
150 g fetaa
3 rkl kermaa
mustapippuria

Murustele feta haarukalla. Lisää kerma ja sekoita tasaiseksi. Mausta ripauksella pippuria.

Kuorrute:
100 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl kermaa
valkopippuria, suolaa

Koristeet:
salaatinlehtiä, fetaa, oliiveja, kirsikkatomaatteja,
kurkkua, ruohosipulia ja pinjansiemeniä



Kokoa kakku asettelemalla vuoron perään rieskat ja täytteet. Tomaatti- ja pestotäytteistä tulee kaksi kerrosta, fetatäytteestä yksi. Laita täytteet järjestyksessä: tomaatti, pesto, feta, tomaatti, pesto. Lopuksi painele päällimmäiseksi rieska. Peitä kakku kelmulla ja laita jääkaappiin maustumaan muutamaksi tunniksi.

Sekoita tällä välin kuorrute. Pehmitä tuorejuusto kermalla ja mausta ripauksella valkopippuria ja suolaa. Koristelua varten murustele noin 50 g fetaa. Huuhtele oliivit ja viipaloi halutessasi. Viipaloi kurkku ohuesti ja poista tomaateista tarvittaessa kannat. Leikkaa ruohosipulista tupsut ja revi salaatinlehdet pieniksi.

Kuorruta kakun pinta tasaisesti. Asettele salaatinlehdet kuorrutuksen päälle. Lisää muut koristeet ja lopuksi ripottele pinnalle pinjansiemeniä. 

Voileipäkakun täytteet voi valmistaa jo edellisenä päivänä, mutta kakku kannattaa koota vasta tarjoilupäivänä.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Kuivuneiden croissantien pelastus

Luin ensimmäisen kerran mantelicroissanteista Isyyspakkaus-blogista jo reilu puolitoista vuotta sitten. Ohje kuulosti erittäin hyvältä, mutta jokseenkin työläältä, joten jätin sen teen joskus -osastolle. Ensimmäisen kerran tulin maistaneeksi mantelicroissantia vasta Berliinissä House of Small Wonderissa ja vakuutuin, että niitä todellakin kannattaa tehdä. Matkan jälkeen vastaan tuli helppo ohje ja croissantit pääsivät vihdoin keittiössäni valmistukseen asti. Eivätkä muuten jatkossa jää tekemättä!

Uskon edellisen päivän croissantien olevan urbaani legenda. Voiko joku todella ostaa croissanteja, ja unohtaa sitten syödä ne? Mantelicroissanteja varten niitä pitää siis ostaa erikseen, ja antaa kuivua yön yli. (Kannattaa ostaa tarpeeksi, jotta voi syödä sekä tuoreena että seuraavana päivänä.) Uskoisin näiden onnistuvat tuoreista yksilöistäkin, mutta kuivempi litistyy paremmin. Kelvollisia croissantteja saa ainakin Lidlin paistopisteestä. Näissä tärkeintä on kuitenkin mantelitäyte, ei laadukas pienleipomon croissant.

mantelicroissant

Mantelicroissantit

2 kappaletta

2 edellisen päivän croissantia

täyte:
½ dl mantelijauhetta
½ dl tomusokeria
1 pieni kananmuna
25 g sulaa voita
½ tl vaniljasokeria

pinnalle:
2 rkl mantelilastuja
tomusokeria

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita täytteen ainekset keskenään. Leikkaa croissantit lähes halki ja levitä hiukan reilu puolet täytteestä croissanttien sisään. 

Paina croissantit kiinni ja litistä hiukan. Levitä loput täytteestä päälle ja ripottele pinnalle mantelilastut. Paista croissanteja uunissa noin 15 minuuttia.

Anna jäähtyä hiukan ja ripottele pinnalle tomusokeria. Nauti lämpimänä.

mantelicroissantit


maanantai 8. toukokuuta 2017

Helposti onnistuvat sämpylät





Sämpylät kuuluvat muiden leipien ohella siihen leivontaryhmään, jonka eteen en jaksa nähdä vaivaa. En osaa vaivata leipätaikinaa niin, että siihen tulisi oikea sitko. En myöskään ole innostunut nyt pinnalla olevasta juurileivonnasta. Juuren ylläpito tuntuu liian vaivalloiselta, enkä jaksa leipoa leipää joka viikko.

Tuore leipä vie kuitenkin kielen mennessään, joten leipominen silloin tällöin on palkitsevaa. Olen monesti hehkuttanut pataleivän mahtavuutta, ja tällä kertaa ääneen pääsee nämä mainiot sämpylät. Jos siis nautit hyvästä, mutta olet kaltaiseni laiskottelija, on tässä ohje joka varmasti vie sydämesi.

Maailman parhaat sämpylät (12 21 kpl)


5 dl vettä
1 dl maitoa
25 g tuorehiivaa
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
1212½ dl vehnäjauhoja

Sekoita maito ja vesi keskenään, ja lämmitä mikrossa kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva ja lisää sokeri sekä suola. Sekoita kunnes hiiva on liuennut. Lisää taikinaan jauhot muutamassa erässä, ja sekoita löysäksi taikinaksi.

Taikina on siinä vaiheessa hyvää, kun se lähes irtoaa käsistä. Ripottele taikinan päälle noin 2 rkl vehnäjauhoja. Peitä kulho, ja anna taikinan nousta vedottomassa paikassa 1  1½ tuntia.

Kuumenna uuni 240250 asteeseen. Kumoa taikina jauhotetulle alustalle. Ripottele päälle pari ruokalusikallista jauhoja ja muotoile taikinasta tanko. Leikkaa taikina 67 palaan ja palat vielä 23 osaan. Palojen ei tarvitse olla samanmuotoisia. Nosta sämpylät pellille ja paista niitä pelti kerrallaan noin 20 minuuttia.

Anna sämpylöiden jäähtyä ilman peitettä, jotta kuoresta tulee rapea.


Olen saanut sämpylät onnistumaan tällä ohjeella aina, joten taikinan pitkähkö kohotusaika kannattaa. Aktiivista aikaa tai monia työvaiheita leivät eivät onneksi vaadi. Taikinaa ei tarvitse vaivata missään vaiheessa. Sämpylöitä ei myöskään tarvitse pyöritellä, eikä niiden tarvitse näyttää kauniilta uuniin mennessä. Äidiltäni olen oppinut, että uuni korjaa kauneusvirheet ja se pätee näiden kohdalla. Sämpylät näyttävät uuniin mennessä epämääräisiltä möykyiltä, mutta uunista tullessaan ihan oikeilta sämpylöiltä.




Nämä toimivat erinomaisesti hampurilaissämpylöinä, eivätkä pelästy pakastamistakaan. Pakastimeen sämpylät kannattaa laittaa halkaistuina ja tuoreina. Parhaiten sämpylät tokenevat pakastamisesta huoneenlämmössä sulattamalla, tai uunissa grillivastuksen alla. Huoneenlämmössä riittää noin tunti, grillivastuksen alla muutama minuutti.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Kasvisruokaviikko

Aloitan arkipäivien päivällisten ja ruokalistan pohdinnan aina viikonloppuisin, ja toissa viikonloppuna sain idean valmistaa seuraavalla viikolla vain kasviruokia. Näin ollen viime viikko oli meillä kasvisruokaviikko. Suunnitelmana oli tehdä kotona vain kasvisruokaa, ja syödä muualla vapaammin sekaruokaa.

Ajatus kasvisruokaviikosta oli päähänpisto, ja ensimmäisenä mieleen tuli, että ruokalistan koostaminen on varmaankin tavallista vaikeampaa. Lista syntyi kuitenkin melko vaivattomasti, ja viikon ruokien valmistus oli yhtä jouhevaa kuin muinakin arkipäivinä. Mitä meillä sitten syötiin?





Lämmin fetasalaatti

neljälle

1 keltainen paprika
1 punainen paprika
2 punasipulia (ei fodmap-sopiva)
1 kesäkurpitsa
4 kourallista kirsikkatomaatteja
300-400 g fetaa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
oreganoa
basilikaa
lisäksi:
1 dl kivettömiä oliiveja

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pilko paprikat noin 2 euron kolikon kokoisiksi. Kuori ja lohko punasipuli. Laita paprikat ja sipuli uunivuokaan, ja valuta päälle hiukan oliiviöljyä. Kypsennä kasviksia uunissa 15 minuuttia.

Pilko sillä välin kesäkurpitsa, poista tomaateista kannat ja palastele feta. Lisää ne uunivuokaan ja kaada päälle vielä hiukan oliiviöljyä. Mausta suolalla ja pippurilla, sekä kuivatuilla mausteilla. Kypsennä 10-15 minuuttia.

Lisää valmiin salaatin päälle oliivit. Tarjoile salaatin kanssa hyvää leipää, tai nauti se pääruoan lisukkeena.

Fetaksi kannattaa valita rasvainen versio, sillä vähärasvainen kuivuu ja siitä tulee kumimainen. Lämmin fetasalaatti oli mukavaa vaihtelua perinteiselle fetasalaatille, ja se toimi etenkin näin kevään korvalla, kun kasviksissa ei ole vielä niin paljon makua kuin myöhemmin kesällä.

Paprika-tomaattikeitto


Paprika-tomaattikeitto on siitä mukava, että sen aineksia voi pitää kaapissa valmiina. Tomaattimurska, linssit ja paahdetut paprikat säilyvät lähes ikuisesti, ja niistä tekee keittoa nopeasti. Tomaattisiin keittoihin sopii hyvin smetana, ranskankerma tai vaikkapa jogurtti makua pyöristämään, ja mausteisuutta hillitsemään. Ilman niitäkin tämä pikainen arkiruoka on kuitenkin varsin maistuvaista.

Kasviksia kookoskastikkeessa


Kasviksiin kookoskastikkeessa ei ole mitään varsinaista ohjetta. Jääkaapista löytyi tällä kerralla puolikas keltainen paprika, puolikas kesäkurpitsa (josta poistin siemenet sisältä), kevätsipulia, pieni pala inkivääriä ja kypsiä vihreitä linssejä.

Paistoin pilkottuja kasviksia muutaman minuutin, lisäsin ⅔ purkkia kookosmaitoa ja linssit (noin 1 dl). Maustoin kastikkeen 1 teelusikallisella garam masalaa, sekä 1 teelusikallisella punaista currytahnaa. Keitin kastiketta noin 10 minuuttia ja lisäsin lopuksi hiukan suolaa. Kastike nautittiin nuudeleiden kera.

Kasvis-kookoskastike oli hyvä esimerkki siitä, miten vähistä aineksista saa hyvää ruokaa aikaan. Ei haittaa, vaikka kesäkurpista olisi jo hiukan nahistunut tai paprika ruttuinen. Pikainen paistaminen ja kastikkeessa hauduttaminen tuo niihin kivasti makua. Linssit olivat ylijäämää alkuviikon keitosta, joten samalla tulin minimoineeksi hävikkiä.
 

Kvinoapihvit 

12 kappaletta

1 dl kvinoaa
2 dl vettä
½ tl suolaa
2 kevätsipulia
3 aurinkokuivattua tomaattia
½ dl juustoraastetta, esimerkiksi parmesaania
1 kananmuna
mustapippuria, paprikaa ja ripaus chiliä

Huuhtele kvinoa siivilässä kylmällä vedellä. Lisää keitinveteen suola ja keitä kvinoaa noin 15 minuuttia miedolla lämmöllä, kunnes neste on imeytynyt. Kumoa kvinoa, juustoraaste, kananmuna sekä mausteet monitoimikoneen kulhoon. Pilko kevätsipuli ja aurinkokuivatut tomaatit ja lisää kvinoaseokseen. Anna koneen jauhaa seos tasaiseksi massaksi.

Muotoile 6–10 pihviä ja paista niitä miedolla lämmöllä lettupannulla öljyssä, kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Kvinoapihvit kuuluvat tomaatti-paprikakeiton tavoin sellaisiin ruokiin, joiden ainekset yleensä löytyvät meillä kaapista. Aurinkokuivattuja tomaatteja on lähes aina jääkaapissa ja kvinoaa kuivatarvikkeissa. Juustoraasteeksi käy oikeastaan mikä vain juusto. Pihvit valmistuvat melko nopeasti, ja niissä on paljon makua.

Ramen-keitto


Ramenin tein aiemmin julkaisemani ohjeen perusteella. Poikkesin ohjeesta tällä kerralla sen verran, että kokeilin marinoituja kananmunia. Kananmunat sopivat jopa yllättävän hyvin keittoon ja niissä oli mukava maku ja koostumus.

Marinoidut kananmunat


2-3 kananmunaa
3 rkl lämmintä vettä
½ rkl sokeria
1 rkl balsamietikkaa tai sherryviinietikkaa
¾ dl (vähäsuolaista) soijakastiketta

Keitä kananmunia 7-8 minuuttia. Tee kananmunien kiehuessa marinadi. Sekoita sokeri ja lämmin vesi kulhossa ja sekoita, kunnes sokeri on sulanut. Lisää soijakastike ja etikka. Jäähdytä kypsiä kananmunia kylmässä vedessä noin 15 minuuttia. Kuori jäähtyneet munat ja laita pieneen kulhoon. Kaada marinadi päälle ja marinoi jääkaapissa noin 6 tuntia tai yön yli. Puolita marinoituneet kananmunat ja tarjoile ramen-keiton kanssa.


Kasvisruokia suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon vaihtelevuus. Pelkän salaatin ja sosekeittojen syöminen on tylsää, ja vie mielenkiinnon melko nopeasti. Erilaisilla proteiininlähteillä ruoasta saa täyttävää ja nälkä pysyy poissa. Tiesitkö, että vaikka kvinoa on vilja, on siinä kuitenkin hurjan korkea proteiinipitoisuus, 14 g / 100 g.

Kasvisruokaviikko huipentui tällä kerralla vapun munkkeihin, eli välillä voi myös herkutella :)
© Valmiiseen pöytään
Maira Gall