keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Kasvisruokaviikko

Aloitan arkipäivien päivällisten ja ruokalistan pohdinnan aina viikonloppuisin, ja toissa viikonloppuna sain idean valmistaa seuraavalla viikolla vain kasviruokia. Näin ollen viime viikko oli meillä kasvisruokaviikko. Suunnitelmana oli tehdä kotona vain kasvisruokaa, ja syödä muualla vapaammin sekaruokaa.

Ajatus kasvisruokaviikosta oli päähänpisto, ja ensimmäisenä mieleen tuli, että ruokalistan koostaminen on varmaankin tavallista vaikeampaa. Lista syntyi kuitenkin melko vaivattomasti, ja viikon ruokien valmistus oli yhtä jouhevaa kuin muinakin arkipäivinä. Mitä meillä sitten syötiin?





Lämmin fetasalaatti

neljälle

1 keltainen paprika
1 punainen paprika
2 punasipulia (ei fodmap-sopiva)
1 kesäkurpitsa
4 kourallista kirsikkatomaatteja
300-400 g fetaa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
oreganoa
basilikaa
lisäksi:
1 dl kivettömiä oliiveja

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pilko paprikat noin 2 euron kolikon kokoisiksi. Kuori ja lohko punasipuli. Laita paprikat ja sipuli uunivuokaan, ja valuta päälle hiukan oliiviöljyä. Kypsennä kasviksia uunissa 15 minuuttia.

Pilko sillä välin kesäkurpitsa, poista tomaateista kannat ja palastele feta. Lisää ne uunivuokaan ja kaada päälle vielä hiukan oliiviöljyä. Mausta suolalla ja pippurilla, sekä kuivatuilla mausteilla. Kypsennä 10-15 minuuttia.

Lisää valmiin salaatin päälle oliivit. Tarjoile salaatin kanssa hyvää leipää, tai nauti se pääruoan lisukkeena.

Fetaksi kannattaa valita rasvainen versio, sillä vähärasvainen kuivuu ja siitä tulee kumimainen. Lämmin fetasalaatti oli mukavaa vaihtelua perinteiselle fetasalaatille, ja se toimi etenkin näin kevään korvalla, kun kasviksissa ei ole vielä niin paljon makua kuin myöhemmin kesällä.

Paprika-tomaattikeitto


Paprika-tomaattikeitto on siitä mukava, että sen aineksia voi pitää kaapissa valmiina. Tomaattimurska, linssit ja paahdetut paprikat säilyvät lähes ikuisesti, ja niistä tekee keittoa nopeasti. Tomaattisiin keittoihin sopii hyvin smetana, ranskankerma tai vaikkapa jogurtti makua pyöristämään, ja mausteisuutta hillitsemään. Ilman niitäkin tämä pikainen arkiruoka on kuitenkin varsin maistuvaista.

Kasviksia kookoskastikkeessa


Kasviksiin kookoskastikkeessa ei ole mitään varsinaista ohjetta. Jääkaapista löytyi tällä kerralla puolikas keltainen paprika, puolikas kesäkurpitsa (josta poistin siemenet sisältä), kevätsipulia, pieni pala inkivääriä ja kypsiä vihreitä linssejä.

Paistoin pilkottuja kasviksia muutaman minuutin, lisäsin ⅔ purkkia kookosmaitoa ja linssit (noin 1 dl). Maustoin kastikkeen 1 teelusikallisella garam masalaa, sekä 1 teelusikallisella punaista currytahnaa. Keitin kastiketta noin 10 minuuttia ja lisäsin lopuksi hiukan suolaa. Kastike nautittiin nuudeleiden kera.

Kasvis-kookoskastike oli hyvä esimerkki siitä, miten vähistä aineksista saa hyvää ruokaa aikaan. Ei haittaa, vaikka kesäkurpista olisi jo hiukan nahistunut tai paprika ruttuinen. Pikainen paistaminen ja kastikkeessa hauduttaminen tuo niihin kivasti makua. Linssit olivat ylijäämää alkuviikon keitosta, joten samalla tulin minimoineeksi hävikkiä.
 

Kvinoapihvit 

12 kappaletta

1 dl kvinoaa
2 dl vettä
½ tl suolaa
2 kevätsipulia
3 aurinkokuivattua tomaattia
½ dl juustoraastetta, esimerkiksi parmesaania
1 kananmuna
mustapippuria, paprikaa ja ripaus chiliä

Huuhtele kvinoa siivilässä kylmällä vedellä. Lisää keitinveteen suola ja keitä kvinoaa noin 15 minuuttia miedolla lämmöllä, kunnes neste on imeytynyt. Kumoa kvinoa, juustoraaste, kananmuna sekä mausteet monitoimikoneen kulhoon. Pilko kevätsipuli ja aurinkokuivatut tomaatit ja lisää kvinoaseokseen. Anna koneen jauhaa seos tasaiseksi massaksi.

Muotoile 6–10 pihviä ja paista niitä miedolla lämmöllä lettupannulla öljyssä, kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Kvinoapihvit kuuluvat tomaatti-paprikakeiton tavoin sellaisiin ruokiin, joiden ainekset yleensä löytyvät meillä kaapista. Aurinkokuivattuja tomaatteja on lähes aina jääkaapissa ja kvinoaa kuivatarvikkeissa. Juustoraasteeksi käy oikeastaan mikä vain juusto. Pihvit valmistuvat melko nopeasti, ja niissä on paljon makua.

Ramen-keitto


Ramenin tein aiemmin julkaisemani ohjeen perusteella. Poikkesin ohjeesta tällä kerralla sen verran, että kokeilin marinoituja kananmunia. Kananmunat sopivat jopa yllättävän hyvin keittoon ja niissä oli mukava maku ja koostumus.

Marinoidut kananmunat


2-3 kananmunaa
3 rkl lämmintä vettä
½ rkl sokeria
1 rkl balsamietikkaa tai sherryviinietikkaa
¾ dl (vähäsuolaista) soijakastiketta

Keitä kananmunia 7-8 minuuttia. Tee kananmunien kiehuessa marinadi. Sekoita sokeri ja lämmin vesi kulhossa ja sekoita, kunnes sokeri on sulanut. Lisää soijakastike ja etikka. Jäähdytä kypsiä kananmunia kylmässä vedessä noin 15 minuuttia. Kuori jäähtyneet munat ja laita pieneen kulhoon. Kaada marinadi päälle ja marinoi jääkaapissa noin 6 tuntia tai yön yli. Puolita marinoituneet kananmunat ja tarjoile ramen-keiton kanssa.


Kasvisruokia suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon vaihtelevuus. Pelkän salaatin ja sosekeittojen syöminen on tylsää, ja vie mielenkiinnon melko nopeasti. Erilaisilla proteiininlähteillä ruoasta saa täyttävää ja nälkä pysyy poissa. Tiesitkö, että vaikka kvinoa on vilja, on siinä kuitenkin hurjan korkea proteiinipitoisuus, 14 g / 100 g.

Kasvisruokaviikko huipentui tällä kerralla vapun munkkeihin, eli välillä voi myös herkutella :)

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall